top of page

Aninan ja Benin tarina

Ben ja Anina kasvoivat samantyyppisissä 

 kovissa mutta opettavaisissa ympäristöissä.

 

Anina on syntynyt Porvoossa ja Ben Helsingissä.


He tapasivat vuonna 2002, minkä jälkeen he ovat työskennelleet yhdessä myynti- ja markkinointiyrityksensä parissa ja laajentaneet sitä moneen eri maahan.

​

He ovat olleet naimisissa 12 vuotta, ja heillä on neljä lasta:

Benjamin, 20, Melissa, 19, Oliver, 11, ja Shira, 6.

 

Aninalla ja Benillä on 17 vuoden kokemus ihmisten kanssa työskentelystä! 

Näiden vuosien aikana he ovat tavanneet monia erilaisia ihmisiä ja johtajia. Ja

mikä tärkeintä, he ovat auttaneet ihmisiä kasvamaan ja ottamaan vastuuta omasta

yrityksestään ja elämästään ja nähneet, miten johtajuus on kasvanut näissä ihmisissä.

​

Aninan ja Benin tukena ja mentorina on toiminut 17 vuoden ajan Leadership

Dynamicsin toimitusjohtaja Peter Cox. Hän on auttanut heitä kasvamaan johtajina ylä- ja alamäkien aikana sekä opettanut tiimihengen tärkeyttä. Hän on näyttänyt, mikä on tärkeää rakennettaessa johtajuutta esimerkiksi kommunikaatio-ongelmissa ja oikeiden tavoitteiden asettamisessa. Hän on vahvin johtaja, jonka he ovat tavanneet!

Hänellä on yli 30 vuoden kokemus ja vaikuttava tausta mentorina, joka auttaa yrityksiä kehittämään johtajuutta ja tiimihenkeä! 

bild vi.jpg
FB_IMG_1612346997355.jpg

Aninan ja Benin motto on aina ollut, että perhe on numero yksi

Kun perhe on tasapainossa, avoin ja onnellinen, pystyt sinäkin samaan niin kotona kuin työssä.. Suunnittelu on avain menestykseen.

 

Tekosyitä ei ole 

 

Aninan tavoite on ihmisen kohtaaminen ja hänen elämänsä koskettaminen, Hän haluaa, että oppisimme ymmärtämään muita ihmisiä oikein, huomaamaan positiivisen ajattelutavan edut, ja löytämään oman tienhaaramme. Tämän Anina toteuttaa henkilökohtaisella mentoroinnilla. Se edistää myös johtajuuden kasvua ihmisessä itsessään. Paras johtaja on se, joka ei sano "TEE" vaan "TEEMME"! 

 

Benin tavoitteena on yritysten johtajien mentorointi. Jotta yritys voi kasvaa, täytyy muuttaa ajattelutapaa tehokkaasta johtajuudesta. Tähän tarvitaan aina ulkopuolinen näkökulma, jotta yritys löytää työympäristöstään kaikki potentiaaliset vahvuudet. Työympäristön yhteistyö vahvistuu kun työntekijöille ja johtajille annetaan henkilökohtaista mentorointia. Sen avulla löytyvät tiimin vahvuudet ja heikkoudet. Erilaisuus on mahtava ja mahdollistava asia, kun sitä käytetään oikein. 

Tämä parantaa kommunikaatiota ja lisää yhtenäisyyttä sekä harmoniaa.

Tämä on johtajuutta!

bottom of page